FI

Joonas Mäkelä istui Tampereen Keskustorin laidalla, pahvinmakuinen sumppi kädessä. Oli lokakuun alku

– Tämä oli tässä, äiti! Etkö sä kuule? Mun jalkani ei astu enää tälle pihalle. Valitsit ne piskit ja

Olin jo sulkemassa tiskiäni. Kello oli neljättä iltapäivällä, ja ikkunan takana satoi marraskuista vettä

Näin, kuinka poika loukkasi tarjoilijaa – ja seuraavana aamuna palasi pyytämään anteeksi Aamuvuoroni

Serkkuni Matin luona käyminen oli aina oma taiteenlajinsa. Enemmän selviytymistaitoa kuin sukulaistapaamista.

Olen ajanut nosturia viisitoista vuotta, eikä minulle enää pitäisi tulla yllätyksiä vastaan.

Joonas Korhonen veti villakangastakin harteilleen ja tarkasteli itseään eteisen peilissä. Miehen partavesi

Ensimmäisen kerran näin ne arvet Ylläksellä, häämatkan toisena päivänä. Olimme juuri tulleet hiihtämästä

Mikael Vuoren sormet löivät ovenkarmiin, kun hän seisoi olohuoneen ovella ja katseli keittiön lattialla

Kolme päivää ja kaksi yötä — juuri niin kauan se ääni oli kaikunut metsässä. Puuman kylän asukkaat, jotka