FI

Kaisa Rautiainen avasi silmänsä puoli kuuden korvilla, ennen herätystä, niin kuin joka aamu viimeisen

Ensilumi oli satanut Tampereella jo lokakuun lopussa, ja Marika Heinonen seisoi kylpyhuoneen ovella katsomatta peiliin.

Olen Sinikka, 71 vuotta, ja asun Nurmeksessa, puutalossa jonka pihalla on vielä isäni istuttama tuomi.

Kolmen kuukauden ikäinen Aleksi nukkui rattaissa keittiön nurkassa, kun Hanna-Maria kuuli, miten appiukko

Roope Latvalan on aina helppo selittää itselleen, miksi hän ei sanonut mitään sinä iltana Pihlajaravintolassa.

En ole näyttelijä enkä hyväntekeväisyysjärjestön johtaja. Olen Roman Kovaltšuk, neljäkymmentäkolmevuotias

Hilkka Rautio täytti kolmekymmentäkaksi lokakuussa, ja koko tuon ajan hän ei ollut koskaan koskenut koiraan.

Hilkka Rautio täytti kolmekymmentäkaksi lokakuussa, ja koko tuon ajan hän ei ollut koskaan koskenut koiraan.

Tallissa tuoksui heinä ja se tietty hevosen haju, jota ei voi sekoittaa mihinkään muuhun. Riikka suoristi

Minä olen se mies, josta Marika ei tiennyt mitään ennen kuin koira paljasti minut. Nimeni on Teemu, olen