Minä istuin paikalla 2C ja näin kaiken, vaikka en halunnut. Olen Siiri Vuorinen, 61, eläkkeellä, matkalla Ouluun katsomaan tyttäreni lapsia. Olin ostanut lipun pisteillä, mutta maksoin varausmaksun 42 euroa. Laukussani oli kaksi Fazerin sinistä, villasukat väärällä silmukkamäärällä ja matkalipun kulma rypyssä.
Helsinki-Vantaan terminaalissa tuoksui kahvi ja moottoriöljy. Portilla 17 televisiossa pyöri sää: Ouluun luvassa räntää. Kone oli Finnairin aamulento AY365. Nousin koneeseen toiseksi viimeisenä.
Bisnesluokan käytävällä seisoi lentoemäntä, jonka nimikyltti sanoi Satu Lehtinen. Tukka tiukalla nutturalla, univormu silitetty niin, että hihat seisoivat kuin pahvi. Hän tervehti jokaista vuorollaan, paitsi miestä, joka tuli minun jälkeeni. Musta t-paita, farkut, nahkaolkalaukku, paperikantinen kirja. Mies oli ainoa tummaihoinen koko bisnesluokassa. Hän istui paikalle 2A ja avasi kirjan. Satu käänsi päänsä poispäin ja sanoi vieressäni istuvalle pukumiehelle: "Tervetuloa takaisin, herra Vuorio. Otatteko samaa kuin viimeksi?"
Pukumies, viisissäkymmenissä, puhui kännykkään. Satu toi hänelle samppanjaa ja lämmintä pähkinää. Mies 2A:lla painoi kutsunappia vasta, kun turvavyövalo sammui. Satu tuli neljänkymmenen sekunnin kuluttua. "Voitte odottaa. Kohta on tarjoilu." Samalla hetkellä herra Vuorio painoi omaa nappiaan. Satu pyörähti heti. "Tietysti, herra Vuorio. Vesi, mehu? Tarkistan, onko aamun pähkinöitä vielä."
Minä istuin lähellä keittiön ovea. Verhon raosta näin, että Satu otti alalaatikosta tarjottimen, joka ei kuulunut bisnesluokkaan. Leipä oli jo silloin harmaalla kuorrutteella. Hän työnsi sen lämpökärryyn neljäntoista valkoisen lautasen taakse. Ajattelin, että tulen liian vanhaksi tähän. Olin matkalla lastenlasten luo.
No, juomakierros alkoi puoli tuntia noususta. Satu kaatoi miehelle paikalla 2A inkivääriolutta. Tai ei kaatanut. Hän laski tarjottimen pienen pöydän reunalle ja kallisti. Lasi kaatui, neste valui farkuille ja kirjalle, jääpalat kierivät penkin alle. Satu sanoi: "Oho." Ei lautasliinaa, ei pahoittelua. Nuorempi lentoemäntä, Emilia, toi paperia. Hän puristi lautasliinoja rintaansa vasten. "Anteeksi, minä…" Hän auttoi miehen kanssa hetken, mutta ei katsonut Satua. Ei raportoinut. Mies kuivasi jalkojaan ja nosti kirjan. Sivut olivat turvonneet, kannen teksti levinnyt musteeseen. Hän otti puhelimen ja kirjoitti siihen jotain.
Ruokakierros tuli kymmenen maissa. Satu ja Emilia työnsivät kärryä. Valkoista posliinia, hopeakansia, paistetun lihan tuoksu. Herra Vuorio sai annoksen "poikkeuksellisen hyvää tänään". Toiselle naiselle Satu sanoi: "Jätin herkkusienet pois, muistin viime kerralta." Paikalle 2A Satu asetti tarjottimen, nosti kannen ja sanoi "Hyvää ruokahalua". Suu kääntyi ylöspäin, mutta ääni pysyi tasaisena.
Minä näin leivän. Vihreää ja mustaa, kolme laikkua. Kana oli harmaa, pinta kalvomainen, haju tuli käytävän yli. Mies 2A:lla nosti leivän. "Tämä leipä on homeessa. Saisinko saman aterian kuin muut?" Satu tuli paikalle. "Ei se ole homeessa. Annokset vaihtelevat. Ei joka lennolla voi olla viiden tähden ruokaa." Sitten hän istui tyhjälle paikalle 2B, katsoi miestä suoraan. "Minä olen palvellut bisnesluokkaa 18 vuotta. Minä tiedän, kuka tänne kuuluu. Sinä et kuulu. Sinä haiset turistiluokalta. Tuo ruoka on juuri sitä, mitä sinunlaisesi ansaitsee."
Herra Vuorio ei sanonut mitään. Hän leikkasi pihviä. Mies 2A:lla istui paikallaan ja otti puhelimen. Kolme valokuvaa. Hän avasi sähköpostin, liitti kuvat, kirjoitti. Painoi lähetä. Sitten hän nousi, käveli ohjaamon ovelle ja koputti. Kapteeni avasi. Mies sanoi: "Minulla on kolme valokuvaa. Aikaleimat 11.04, korkeus 10 600 metriä. Katsokaa itse." Hän ojensi puhelimen. Kapteeni otti sen, selasi. "Satu, tule tänne."
Satu tuli. "Asiakas liioittelee. Ruoka oli ihan tavallista." Kapteeni ei vastannut, ojensi puhelimen. "Sinä tarjoilit tämän?" Satu ei sanonut mitään. Kapteeni kysyi käytävälle: "Onko paikalla muita, jotka näkivät?" Minä sanoin: "Minä näin. Hän tervehti kaikkia muita, mutta ei tätä miestä. Ja se leipä." Satu katsoi minuun, mutta ei sanonut mitään.
Mies 2A:lla sanoi: "Lähetän kuvat myös yhtiön turvallisuusosastolle ja Ruokavirastoon. Tarvitsen Emilian sukunimen." Emilia seisoi keittiön ovella ja puristi lautasliinaa. "Emilia Virtanen." Mies kirjoitti mustaan muistikirjaan, pani puhelimen taskuun. "Kiitos, että toit paperia." Sitten hän palasi paikalleen ja avasi turvavyön vasta laskun alkaessa.
Oulussa rullattiin portille. Kaksi miestä odotti käytävällä, heillä oli Finnairin huomioliivit ja kansiot. He menivät Satua vastaan. Minä näin, kun Satu otti rintamerkkinsä irti ja ojensi sen toiselle. Ei sanaakaan. Hän käveli kärryn ohi, jätti mustan tarjoiluliivin penkille. Herra Vuorio otti salkkunsa ja poistui puhumatta. Mies 2A:lta laittoi turvonneen kirjan laukkuun ja lähti.
Minä nostin laukusta sinisen Fazer-patukan ja laitoin sen tyttären tuliaisiksi. Oulussa satoi räntää, ja yksi lapsista juoksi jo vastaan.
