Lemmikin menettäminen on yksi niistä elämän tapahtumista, joiden aiheuttamaa surua kaikki eivät ymmärrä. Moni saattaa sanoa: “Se oli vain koira” tai “Voithan ottaa uuden kissan.” Tällaiset sanat voivat tuntua hyvin raskailta ihmisestä, joka on elänyt vuosia uskollisen ystävänsä rinnalla. Todellisuudessa lemmikki ei ole koskaan ollut pelkkä eläin. Se on ollut perheenjäsen, arjen kumppani ja ystävä, joka on kulkenut mukana niin ilon kuin surunkin hetkissä.
Kun lemmikki kuolee, koti muuttuu yllättävän hiljaiseksi. Ei enää tassujen ääntä eteisessä, ei iloista tervehdystä työpäivän jälkeen, ei tuttua hengitystä sohvan vieressä. Tyhjä peti, koskematon ruokakuppi ja hihna naulakossa muistuttavat jatkuvasti siitä, että joku tärkeä puuttuu. Juuri nämä pienet asiat tekevät menetyksestä usein kaikkein kipeimmän.
Ensimmäinen askel surun keskellä on hyväksyä omat tunteensa. Ei ole mitään syytä hävetä kyyneliä tai yrittää näyttää vahvalta muiden vuoksi. Suru kertoo siitä, että välillänne oli aito side. Mitä suurempi rakkaus on ollut, sitä suurempi on usein myös kaipaus. Siksi omia tunteita ei tarvitse selittää eikä puolustella kenellekään.
Jokainen suree omalla tavallaan. Toiset puhuvat paljon, toiset vetäytyvät hetkeksi hiljaisuuteen. Joku haluaa katsella valokuvia heti, kun taas toinen ei pysty siihen pitkään aikaan. Mikään näistä tavoista ei ole väärä. Surulla ei ole aikataulua eikä oikeaa kestoa.
Hyvin tavallinen tunne lemmikin kuoleman jälkeen on syyllisyys. Mieleen nousee jatkuvasti kysymyksiä. Olisinko voinut huomata sairauden aiemmin? Olisiko pitänyt mennä eläinlääkäriin nopeammin? Valitsinko oikean hoidon? Teinkö varmasti kaiken mahdollisen?
Tällaiset ajatukset ovat lähes jokaiselle lemmikin omistajalle tuttuja. On kuitenkin tärkeää muistaa, että päätökset tehdään aina sen tiedon perusteella, joka sillä hetkellä on käytettävissä. Jälkikäteen kaikki näyttää selkeämmältä kuin silloin, kun vaikeita ratkaisuja todella jouduttiin tekemään. Jos toimit rakkaudesta käsin ja yritit parhaasi mukaan auttaa lemmikkiäsi, sinun ei tarvitse rangaista itseäsi asioista, joita et voinut hallita.
Monille auttaa jonkinlainen jäähyväisrituaali. Joku sytyttää kynttilän, toinen kirjoittaa kirjeen lemmikilleen, kolmas istuttaa puun tai tekee valokuvakirjan yhteisistä vuosista. Rituaalin tarkoitus ei ole unohtaa vaan antaa surulle paikka. Kun jäähyväiset saavat näkyvän muodon, sydämen on usein hieman helpompi hyväksyä tapahtunut.
Myös lemmikin tavarat herättävät voimakkaita tunteita. Ruokakuppi, panta, peitto tai lempilelu voivat tuntua liian raskailta nähdä. Toiset siivoavat ne pois heti, toiset tarvitsevat siihen viikkoja tai kuukausia. Kumpikaan tapa ei ole oikeampi. On tärkeää kuunnella omaa jaksamistaan eikä muiden mielipiteitä.
Surun keskellä kannattaa huolehtia myös omasta kehosta. Voimakas henkinen kuormitus vaikuttaa usein uneen, ruokahaluun ja keskittymiskykyyn. Vaikka mikään ei tuntuisi kiinnostavan, yritä syödä edes vähän, juoda riittävästi vettä ja käydä lyhyellä kävelyllä. Pienetkin arkiset asiat auttavat kehoa selviytymään suuresta surusta.
Älä jää yksin tunteidesi kanssa. Keskustele sellaisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää, kuinka tärkeä lemmikki voi olla. Jos lähipiiri vähättelee suruasi, etsi vertaistukea esimerkiksi keskusteluryhmistä tai lemmikin menettäneille tarkoitetuista yhteisöistä. Usein pelkkä tunne siitä, että joku todella ymmärtää, voi keventää sydäntä.
Moni pohtii myös sitä, milloin olisi oikea aika ottaa uusi lemmikki. Siihen ei ole yhtä oikeaa vastausta. Joku tuntee olevansa valmis melko pian, toinen vasta vuosien kuluttua. Tärkeintä on, ettei uutta eläintä hankita korvaamaan menetettyä ystävää. Jokainen eläin on ainutlaatuinen. Uusi lemmikki ei vie vanhan paikkaa, vaan rakentaa aivan uudenlaisen suhteen.
Jos joskus tunnet haluavasi avata kotisi uudelle eläimelle, älä koe siitä syyllisyyttä. Rakkaus ei ole rajallinen voimavara. Se ei vähene, vaikka sydämeen mahtuisi myöhemmin myös uusia muistoja. Menetetty lemmikki säilyttää paikkansa elämässäsi riippumatta siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
Joillekin auttaa myös se, että surun muuttaa hyväksi teoksi. Lahjoitus eläinsuojeluyhdistykselle, vapaaehtoistyö eläinten hyväksi tai kodin tarjoaminen kodittomalle eläimelle voi antaa menetykselle uuden merkityksen. Hyvyys, jonka oma lemmikki toi elämään, jatkaa silloin matkaansa muiden kautta.
Ajan myötä suru muuttuu. Se ei välttämättä katoa kokonaan, mutta se ei enää satuta samalla tavalla. Eräänä päivänä huomaat hymyileväsi muistolle siitä, kuinka lemmikkisi teki jotain hassua tai odotti sinua aina oven takana. Kyyneleet eivät ehkä koskaan katoa täysin, mutta niiden rinnalle tulee kiitollisuus.
Lemmikin kuolema päättää yhteisen elämän, mutta ei yhteistä rakkautta. Kaikki ne vuodet, jolloin saitte kulkea rinnakkain, jäävät osaksi sinua. Ne näkyvät tavoissasi, muistoissasi ja siinä ihmisessä, joksi olet tullut. Juuri siksi rakas lemmikki ei katoa koskaan kokonaan. Se jatkaa elämäänsä sydämessäsi niin kauan kuin muistat sen rakkaudella.