Rakkaus vai pankkitili: Kun treffit muuttuvat neuvotteluksi
Erottuani edellisestä suhteestani päätin kokeilla jotain täysin uutta ja latasin puhelimeeni suosituimman deittisovelluksen. Toivoin löytäväni sieltä aidon ihmisen, jonka kanssa voisin vain juoda kahvia ja jutella niitä näitä ilman suurempia odotuksia.
Kuluneen puolen vuoden aikana kävin treffeillä kymmenen eri naisen kanssa, mutta jokainen kerta jätti jälkeensä vain syvän hämmennyksen ja pettymyksen. Sen sijaan, että olisin kohdannut tunteita tai aitoa uteliaisuutta, törmäsin jatkuvasti kylmään ja laskelmoivaan asenteeseen.
Ensimmäiset treffini olivat naisen nimeltä Sari kanssa, jonka profiilissa korostuivat rakkaus luontoon ja kirjallisuuteen. Sovimme tapaamisemme pieneen, tunnelmalliseen kahvilaan Helsingin keskustassa, missä toivoin keskustelumme virtaavan luontevasti.
Jo kymmenen minuutin kuluttua huomasin, ettei häntä kiinnostanut pätkääkään puhua lukemistaan kirjoista tai vaellusreiteistä. Hän alkoi kysellä hyvinkin suoria kysymyksiä, jotka saivat minut tuntemaan oloni todella epämukavaksi ja vieraaksi.
— Onko sinulla vakituinen asunto täällä Helsingissä, vai asutko vuokralla jossain pikkuyksiössä? — hän tivasi suoraan silmiin katsoen.
Vastasin tyynesti, että viihdyn nykyisessä asunnossani ja että minulle koti on ennemminkin paikka levätä kuin statussymboli. Hänen ilmeensä muuttui heti kireäksi, ja loppuaika kului hänen silmäillessään puhelintaan muiden kiinnostavampien ehdokkaiden toivossa.
Toinen kokemukseni oli naisen nimeltä Minna kanssa, joka toi treffeille yllättäen mukaan ystävättärensä, mistä ei ollut etukäteen mainittu sanaakaan. He istuivat minua vastapäätä kuin olisivat olleet työhaastattelussa, jossa minä olin se, jonka piti todistaa arvonsa.
— Minna arvostaa elämässään laatua, joten meidän on hyvä tietää heti alussa, mihin kategoriaan sinä kuulut, ystävätär totesi kuivasti.
Jouduin maksamaan molempien illallisen, vaikka olo tuntui siltä, että olin vain rahoittaja heidän yhteiselle hauskanpidolleen. Seuraavat treffit olivat yhtä lailla toistensa kopioita, joissa keskustelu pyöri vain omaisuuden, lomamatkojen ja entisten kumppanien varallisuuden ympärillä.
Neljäs nainen, Johanna, kysyi suoraan, olenko valmis remontoimaan hänen kesämökkinsä, jos suhteemme etenisi pidemmälle. Viides ehdokas, Tiina, suuttui minulle silminnähden, kun kerroin matkustavani töihin julkisilla auton sijaan.
Kuudes ehdokas, Katja, ei edes vaivautunut esittelemään itseään, vaan aloitti kertomalla, kuinka paljon hänen edellinen kumppaninsa oli häntä elättänyt. Seitsemäs nainen, Heidi, halusi tietää sijoitussalkkuni koon ennen kuin suostuisi toisiin treffeihin.
Kahdeksas treffikumppanini oli salaa naimisissa ja etsi vain vaihtelua miehensä työmatkojen ajaksi, mikä paljastui vasta illan mittaan. Yhdeksäs nainen, Päivi, vaati minua ostamaan kalliin lahjan heti ensitapaamisella ”sitoutumisen merkiksi”.
Tunsin, kuinka toivoni inhimillisestä yhteydestä hiipui päivä päivältä, ja deittailu alkoi tuntua raskaalta ja pinnalliselta velvollisuudelta. Ihmiset tuntuivat kadottaneen kykynsä nähdä toisessa mitään muuta kuin potentiaalisen hyödyn tai palvelijan.
Lopulta koitti kymmenes ja viimeinen kerta, jolloin tapasin naisen nimeltä Riikka, joka vaikutti poikkeuksellisen sivistyneeltä ja järkevältä. Sovimme tapaamisen tyylikkääseen ravintolaan, jossa tunnelma oli rauhallinen ja antoi tilaa oikealle keskustelulle ilman keskeytyksiä.
Riikka oli hurmaava ja älykäs, ja keskustelumme soljui niin luontevasti, että aloin uskoa vihdoinkin löytäneeni jotain aitoa. Nauroimme vitsailuilleni, ja olimme samaa mieltä monista elämänarvoista, mikä tuntui pitkästä aikaa virkistävältä ja aidosti lämpimältä.
Juuri kun olimme tilaamassa jälkiruokaa, Riikka kuitenkin muuttui silmissäni täysin toiseksi ihmiseksi ja käänsi keskustelun aivan toiseen suuntaan. Hän laski aterimensa pöydälle, otti laukustaan paksun kansion ja asetti sen eteeni pöydälle täysin ilmeettömänä.
— Ennen kuin voimme edes harkita seuraavaa kertaa, sinun on luettava tämä asiakirja ja hyväksyttävä sen ehdot, hän sanoi äänellä, joka oli täysin vailla tunnetta.
Avasin kansion vapisevin käsin ja huomasin, että se oli yksityiskohtainen luettelo kaikista taloudellisista velvoitteista, joita hän odotti minun kantavan seuraavan vuoden aikana. Riikka tuijotti minua tiukasti odottaen vastaustani, ja huoneessa vallitsi niin raskas hiljaisuus, että tunsin sydämeni tykyttävän kurkussani.
— Oletko sinä täysin tosissasi, vai onko tämä jokin julma testi, jolla katsot, kuinka pitkälle olen valmis menemään? — kysyin epäuskoisena, yrittäen löytää edes pienen pilkkeen hänen silmistään.
Hän ei kuitenkaan hymyillyt, vaan osoitti sormellaan yhtä paperin kohtaa, jossa vaadittiin omaisuuteni siirtämistä hänen hallintaansa, ja kuiskasi sen jälkeen jotain niin käsittämätöntä, että tunsin maailmani pysähtyvän…
— Jos et ole valmis allekirjoittamaan tätä ehtoa välittömästi, olet vain ajanhukkaa, jota en aio sietää sekuntiakaan kauempaa.
Sillä hetkellä verho putosi silmieni edeltä, ja tajusin vihdoin, etten ollut etsinyt rakkautta, vaan olin eksynyt markkinapaikalle, jossa ihminen on pelkkä hyödyke. Nousin hitaasti ylös, jätin kansion pöydälle katsomatta kertaakaan taakseni ja kävelin ravintolasta ulos tuntien valtavaa vapautta, jota en ollut kokenut vuosiin.
Viileä iltailma tuntui kasvoillani kuin lupaukselta uudesta alusta, ja tiesin sillä sekunnilla, etten enää koskaan palaisi tuohon maailmaan. Kaivoin puhelimeni esiin ja poistin jokaisen deittisovelluksen, tuntien kuinka elämäni kallein pääoma – oma aikani ja arvokkuuteni – palasi vihdoin takaisin hallintaani.
Vietin seuraavat kuukaudet keskittyen vain itseeni: palasin vanhojen harrastusteni pariin, luin hyllyyni kertyneitä kirjoja ja nautin siitä, ettei minun tarvinnut olla kenellekään muulle mitään muuta kuin oma itseni. Tämä vapaus ja rauha olivat lahjoja, joita en olisi voinut ostaa millään rahalla, ja ne opettivat minulle enemmän elämästä kuin yksikään surkea treffi-ilta.
Kun olin täysin lakannut etsimästä ja olin tyytyväinen omaan seuraani, kohtasin sattumalta eräänä sateisena iltapäivänä naisen pienessä antikvariaatissa. Aloimme jutella aivan tavallisesti, ilman suorituspaineita tai piilotettuja listoja, ja huomasimme nopeasti, kuinka luontevasti ja lämpimästi keskustelumme eteni.
Hänen seurassaan ei ollut vaatimuksia tai ehtoja, vain aitoa mielenkiintoa siitä, kuka minä olen ja mitä minä ajattelen maailmasta. Se oli muistutus siitä, että todellinen yhteys ei vaadi sopimuksia tai pankkitilien esittelyä, vaan se rakentuu molemminpuolisesta luottamuksesta ja halusta kohdata toinen ihminen sellaisena kuin hän on.
Elämä on aivan liian lyhyt käytettäväksi sellaisten ihmisten parissa, jotka näkevät sinut vain projektina tai rahoituslähteenä. Oma arvokkuus on suurin aarre, joka sinulla on, ja sen varjeleminen niiltä, jotka yrittävät sitä mitätöidä, on tärkein teko, jonka voit itsellesi tehdä.
Usein käy niin, että kun lakkaat yrittämästä ja uskallat sanoa ”ei” kaikelle epäaidolle, tilaa vapautuu niille ihmisille, jotka todella ansaitsevat paikan elämässäsi. Muista, että sinun arvosi ei määräydy sen mukaan, mitä omistat tai mitä voit tarjota, vaan sen mukaan, miten kohtelet muita ja miten uskallat elää totuudestasi käsin.
Onko sinulle käynyt samalla tavalla, että treffit ovat muuttuneet henkiseksi kuulusteluksi tai kaupankäynniksi, ja oletko uskaltanut poistua tilanteesta arvokkaasti? Jaa kokemuksesi kommenteissa, sillä avoin keskustelu tästä aiheesta auttaa meitä kaikkia ymmärtämään, ettemme ole yksin ja että me ansaitsemme paljon enemmän kuin pelkkää laskelmointia.